Lehdistöpalvelu

Apulanta tekee hyvää

03.03.2010



Levytuotosta 10 prosenttia Kriisipisteelle

Apulanta lahjoittaa uuden Singlet-kokoelmansa tuotosta 10 % Nuorten Kriisipisteen toimintaan. Singlet 2004-2009 julkistettiin keskiviikkona.

Lahjoituksellaan Apulanta haluaa olla madaltamassa kynnystä avun hakemiseen. Kriisipiste on matalan kynnyksen paikka, josta nuori saa apua nopeasti ja nimettömänä. HelsinkiMission ylläpitämä Nuorten Kriisipiste auttaa 12-29-vuotiaita nuoria asuinpaikasta riippumatta.

- Monet fanit ovat kirjeissään kertoneet, kuinka Apulannan musiikin avulla heidän parantumisprosessi ja eheytyminen on lähtenyt käyntiin. Olemme jo pitkään miettineet sopivaa avustuskohdetta, sillä halusimme tehdä enemmän faniemme auttamiseksi, Toni Wirtanen sanoo.

Apulannan promoottori Katja Ståhl kertoo, että he tekivät empiiristä tutkimusta toimijoiden keskuudessa.

- Saimme monelta suunnalta vinkkejä Nuorten Kriisipisteestä. Ja Kriisipisteen läpinäkyvä ja konkreettinen toiminta tuntui heti hyvältä lahjoituksen kohteelta.

-Meille on ennen kaikkea tärkeää saada ihmiset havahtumaan tähän asiaan, Ståhl sanoo.

Apulannan kymmenyslahja on ennenkuulumaton. Bändi ei asiaa alleviivaa, mutta käytännössä se tarkoittaa levyn koko tuoton sijoittamista nuorten mielenterveystyöhön.

Lisätietoja:

Katja Ståhl
Apulanta Oy
040-5886667
http://www.apulanta.fi

Olavi Sydänmaanlakka
kriisityön johtaja
HelsinkiMissio
0400-448879
http://www.nuortenkriisipiste.fi




NUORTEN KRIISIPISTE
Apua nuoren elämän kriisipisteissä

02.11.2008
Lue lisää »

KRISJOUREN FÖR UNGA

01.11.2008
Lue lisää »

Kuuleeko kukaan?- konsertti
nuorten mielenterveystyön tukemiseksi

23.09.2008
Lue lisää »

Katuväkivaltatyön pioneeri Olavi Sydänmaanlakka:

Tekijätyö on ennaltaehkäisevää
uhrityötä parhaimmillaan

26.08.2008
Lue lisää »

Hyväntekeväisyys-single
nuorten mielenterveystyön hyväksi

23.11.2007
Lue lisää »

HelsinkiMission nuorisopalvelut satsaavat vapaaehtoistyöhön

16.08.2004
Lue lisää »

Nuorten Kriisipisteen logo

nuortenkriisipiste.jpg